Kasvatus(ka)kumppanuus

PALUU YHTEISEN POLUN ALKUUN  Aloitimme tarinamme kevyesti, kummallakaan ei ollut tarvetta sitoutua parisuhteeseen. Tai näin alkuun ajattelimme. Pitkiä keskusteluja, ihania tapaamisia, aivan päätöntä nauramista väsyneenä jne; ihminen jonka kanssa pystyin olemaan täysin oma itseni.  Ei siis mennyt aikaa kovinkaan paljon, kun olimmekin jo parisuhteessa. Elämänpolku kummallakin hyvin omanlainen ja keskenään täysin erilaiset. Yksi suurista eroavaisuuksista oli se, että hän oli lapseton ja minulla kolme aikuista lasta. Tiesin, että hän oli jossain vaiheessa elämää toivonut omaa lasta, mutta tämä toive tosiaan jäi toteutumatta. Hän puolestaan tiesi, että omat lapseni olivat jo tehtynä ja lapsiluku "täynnä". Hän tiesi myös sen, että en koskaan enää voisikaan lasta saada. Noin puolen vuoden seurustelun jälkeen hän otti puheeksi, että hän edelleen haluaisi oman lapsen ja että siihen olisi olemassa oleva vaihtoehto; kumppanuusvanhemmuus.  Suuri hiljaisuus, katse kuin aivohalvauspoti...

 Tämä blogi on takaperoinen päiväkirja siitä, miten tämäntyyppinen kasvatuskumppanuus tai kumppanuusvanheemmuus tuli minulle tutuksi.  Kaikki alkoi kuitenkin jo kuusi vuotta sitten ja tuolloin en ollut kuullutkaan tällaisesta. Tämä on samalla tarina kivusta ja tuskasta siinä missä hämmennyksestäkin. Tarina kaikista mahdollisista tunteista, toiveista sekä toivottomuudesta, mausteena vahva humoristinen tai/ja satiirinen tulokulma elämään ylipäätään. Tavallisen "Lahtisen" tarina (ei pahalla ketään "Lahtista" kohtaan) jos tavallisella tarkoitetaan täysin ilman suuntaa olevaa keski-ikäistä naista, joka kuvittelee löytävänsä vihdoin elämänsä ihmisen vain huomatakseen, että ei helv.... Taasko kaikki menee päin persettä? Liiankin usein elämäni aikana olen todennut, että Karman on pakko olla miespuolinen ja suhteellisen pirullinen kaveri, joka syö pähkinöitä ja hihittelee aiheuttaessaan kaaosta aina vain uudelleen.  Tällä tarinalla ei ole loppua, ainoastaan kipeän kirpeä kes...